Sain aloitettua tällä viikolla ensimmäisen joululahjan tekemisen; äidille tarkoitettujen sukkien valmistus alkoi keskiviikkona, ja edistyykin ihan kivasti, ensimmäinen lapanen on loppukavennuksia ja peukaloa vaille valmis. Puikot on kokoa 8, ja lanka todella paksua, eli aika nopeaa tehdessä, Ihanan tuntuiset ja lämpimät niistä ainakin tulee :) ohjeen löysin novitan sivuilta. Muiden perheenjäsenten joululahjoja en ole vielä sen kummemmin pähkäillyt, tosin jos itse meinaan jotakin isompaa tehdä, niin pitäisi aloitella kyllä jo hyvissä ajoin, kun harrastukset ja koulu kuitenkin verottavat sen verran aikaa, että niitä pitäisi tehdä pikkuhiljaa. Pikkuveljelle(12v) olen harkinnut sellaista riko hätä tapauksessa-taulua, mutta siitä en tosin tiedä osaako hän arvostaa/tykätä sellaisesta. Ja jos laitan sisällä esim. karkkia tai rahaa, niin taulu on rikki jo jouluaattona. Eli tätä ideaa pitää tosiaankin vielä harkita. Isän joululahjasta on täysi ideapula ei ole harmainta aavistustakaan mitä tekisen tai ostaisin, joka vuosi on tämä sama juttu. Eli jos jollain tulee mieleen mitä n.40v miehelle joka valmentaa jalkapallojoukkuetta voisi antaa, ottaisin mielelläni ideoita vastaan.
Ihanaa kun kynttilöitä alkaa ilmestyä jo kauppoihin, löysin sellaisia glökiltä tuoksuvia kynttilöitä, en vielä raaskinut ostaa niitä, vaikka eivät olleet edes kovin kalliita. Mutta ehkä minä vielä joku päivä eksyn samaan kauppaan... Tekisi hirveästi mieli katsoa joku jouluelokuva, kotona meillä ei ole kuin Petteri Punakuono, jota minä rakastan,mutta yritän venyttää sen katsomista lähemmäksi joulua. Muistan kun olin pienempi, äiti antoi kaikki jouluvideota yläkaapista vasta joskus marraskuun puolivälissä, ja niitä katosottiin ihan hulluna koko joulu, jonka jälkeen ne laitettiin takaisin yläkaappiin. Mutta se oli kyllä sillä tavalla ihanaa, että sitä ihan odotti että saisi ne videot taas vuoden jälkeen (: Konvehditkin ilmestyvät jo lokakuussa kauppoihin, ei siihen enää sen kauemmin ole. Ja joulukalenterit varmaan joskus lokakuun lopussa, marraskuun alussa. Ajattelin ottaa tänä vuonna ihan perussuklaa kalenterin, sellaisen jossa on joka päivä sellainen samanlainen pieni suklaapala. Nyt monena vuona on ollut fazerin kalenteri, ja viime jouluna kinderin. Fazer on ihan hyviä, mutta kinderistä en pitänyt kovinkaan paljon, suklaata on liikaa ja ne ovat liian imeliä minun makuun. Lisäksi kalenterin kuva on jotenkin.. hengetön.
Muuten, blogini ei edelleenkään suostu muuttaamaan tuota sivupohjaa tai mikä sen nyt onkaan, osaako joku selittää miksi se ei onnistu ja miten sen saa muuttumaan?